Uratarinat
#wearecubiq
Priitta Vallivaara
DATA ENGINEER
Hyväntuulinen hauskanpitäjä
Cubiqilla pääsen vaikuttamaan asioihin ja saan apua ja tukea aina kun niitä olen kaivannut. Minulla on ollut alusta asti tunne, että olen osa porukkaa.”
Moi! Olen Priitta – eloisa Data Engineer Helsingistä
Olen kotoisin alun perin pienestä pitäjästä Kyyjärveltä Keski-Suomesta mutta nykyisin asustelen Helsingissä. Tyyppinä olen melko sosiaalinen, hyväntuulinen ja eloisa. Olen myös aika spontaani innostuja ja innostaja ja lähden mielelläni mukaan kaikenlaisiin uusiin juttuihin ja hauskanpitoon innostaen myös muita mukaan.
Ennen data-analytiikan ja konsultoinnin pariin päätymistä kävin ravintolakoulun. Jo opiskeluaikoina työskennellessäni ravintola-alalla totesin, ettei tämä ehkä kuitenkaan ole itselle eläkevirka. Päädyin sitten sisarusten jalanjälkiä seuraten opiskelemaan tuotantotalouden insinööriksi tietämättä yhtään sen enempää vielä silloinkaan, mikä minusta tulee isona. IT-alalle data- ja analytiikkahommiin päädyin, kun pääsin opiskeluaikoina harjoittelijaksi BI-analytiikkataloon.
Aloittanut Cubiqilla
2022
Toimipiste
Helsinki
Data-analytiikassa vain taivas on rajana
Data-analytiikassa kiinnostavinta on se, mitä kaikkea dataa hyödyntämällä voi saada aikaan ja mihin kaikkeen dataa voikaan käyttää. Myös datan visualisointi kiinnostaa sekä se, miten käyttäjät voivat hyödyntää dataa päätöksentekonsa tukena etenkin kun se on lopulta saatu ymmärrettävään muotoon.
Työssäni minua motivoivat mielenkiintoiset ja välillä haastavatkin kehitystyöt ja toteutukset asiakkaille sekä se, että voin olla muille avuksi. Tykkään myös työn joustavuudesta ja vapaudesta sekä siitä, että työssä on sopivasti vaihtelua.
Peruspäiväni etenee yleensä sitä rataa, että tulen töihin joustavasti välillä aikaisemmin, välillä vähän myöhemmin riippuen siitä, miten aikataulut ja palaverit antavat periksi. Huikkaan työkavereille huomenet, nappaan kupin kahvia, pistän toimistolla musiikit soimaan ja aloitan työt. Yleensä päiväni kuluvat pitkälti erilaisten kehitystöiden parissa liittyen datan muokkaamiseen ja varastoimiseen sisältäen muun muassa paljon SQL-skriptaamista sekä uusien dataputkien rakentamista. Peruspäivääni kuuluu myös yleensä asiakaspalavereita sekä projektitiimin sisäisiä palavereita.
Projektien ohella olen mukana Cubiqin hupitoiminnassa Hupiqissa, jossa järjestän kaikenlaista vapaa-ajan tekemistä, toimistoaftereita, lajikokeiluja ja paljon muuta mukavaa cubiqlaisille. Välillä myös saatan osallistua Cubiqin datatiimin rekryihin.
Työssäni parasta ovat ehdottomasti työyhteisö ja työkaverit, jotka ovatkin Cubiqilla ihan parhaat!
Cubiqilla arvostan rentoa kulttuuria ja työyhteisöä, joka on ihan omaa luokkaansa. Cubiqin organisaatiokulttuuri on rento ja avoin, tiimihenki on hyvä ja toisia autetaan. Huumoria ei päivistä puutu ja vitsit lentelevät suuntaan jos toiseen. Toimistolla on harvoin huono päivä kenelläkään. Rentous näkyy myös siinä, että hierarkia on matala: asioista voi mennä juttelemaan matalalla kynnyksellä ja avoimesti johdon tai kenen tahansa cubiqlaisen kanssa.
Muita itselleni tärkeitä asioita ovat yhteiset tapahtumat, Hupiqin toiminta ja työntekijöihin panostaminen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että työntekijöitä kuunnellaan, heistä välitetään ja heitä arvostetaan. Cubiqilla pääsen vaikuttamaan asioihin ja saan apua ja tukea aina kun niitä kaipaan. Minulla on ollut alusta asti tunne, että olen osa porukkaa.

Vapaa-ajallani pidän mielelläni hauskaa
Nautin hauskanpidosta ja uusien asioiden kokeilemisesta. Tykkään siis vaihtelusta ja seikkailuista, minkä vuoksi erityisesti matkustelu ja kaikki uudet harrastukset ja kokeilut saavat minut innostumaan.
Harrastan joogaa, ilma-akrobatiaa ja käyn tanssitunneilla, toisinaan myös pelaan pleikkaria sekä luen (ja kuuntelen) paljon kirjoja. Vietän myös paljon aikaa minulle tärkeiden ja läheisten sisarusteni kanssa, juhlin ja ylipäätään nautin elämästä.
Muut uratarinat
Muut uratarinat
Phuoc Tran Minh
Lead Consultant
Markku Vahter
Lead Consultant
Santeri Kuusisto
Consultant
Linnea Lappi
Consultant