Uratarinat
#wearecubiq
Linnea Lappi
KONSULTTI
Sosiaalinen ulkoilmaihminen
Inspiroidun uusista asioista ja
mahdollisuuksista oppia uutta. Vaihtelevuus
projektien ja asiakkaiden tarpeissa pitää
motivaation yllä.”
Traineesta konsultiksi
Moi! Olen Linnea ja vaikutan pääsääntöisesti Tampereen toimistolla.
Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri, mutta taustalta löytyy myös muutama vuosi teknillisiä opintoja.
Aloitin Cubiqilla vuonna 2019 suoraan koulunpenkiltä – Vaasan yliopistossa järjestettiin data-analytiikan intensiivikurssi, jonka kautta pääsin tutustumaan data-analytiikkaan ja Cubiqiin. Data-analytiikka vaikutti mielenkiintoiselta, joten kysyin viimeisen opiskelukevääni aikana vuotta aiemmin Cubiqin trainee-ohjelmassa aloittaneelta opiskelukaveriltani Eleniltä, olisiko Cubiqilla alkamassa trainee-ohjelmaa lähiaikoina. Kuin tilauksesta, viikkoa myöhemmin haettiin traineeta Tampereen toimistolle, ja tässä sitä nyt sitten ollaan.
Aloittanut Cubiqilla
2019
Toimipiste
Tampere
Kansainvälinen toiminta tuo oman mausteensa kehitykseen
Tällä hetkellä työskentelen kahdessa eri projektissa ja teknologiana käytän pääsääntöisesti Qlikiä. Toisessa asiakkuudessa fokus on enemmän raportoinneissa ja visualisoinneissa eli miten saadaan mahdollisimman selkeitä ja käyttäjäystävällisiä raportteja ihmisille, jotka käyttävät näitä lähinnä seurantaan eivätkä omaa kovin teknistä taustaa. Toisessa projektissa asiakkaanani on monessa eri maassa toimiva vuokrausyhtiö.
Kansainvälinen toiminta tuo oman mausteensa kehitykseen, sillä kaikkien maiden datat ja datajärjestelmät pitää saada yhtenäistettyä siten, että eri maiden datat ovat vertailukelpoisia keskenään – tämä auttaa asiakasta löytämään parhaita käytäntöjä eri maissa.
Asiakastöiden lisäksi olen auttanut markkinointia luomaan käyttökelpoisemman sovelluksen somelukujen seurantaan ja analysoinut Cubiqin blogissa pääkaupunkiseudun energiankulutusta datavisualisoinnin keinoin.
Työssäni on parasta asiakkuuksien ja työtehtävien monipuolisuus.
Työssä parasta on myös onnistumiset, kun asiakas on tyytyväinen tehtyyn lopputulokseen ja saa oikeasti lisäarvoa tehdyistä raporteista ja analyyseistä.
Cubiqilla ihmiset puhaltavat yhteen hiileen
Yksi Cubiq-urani mieleenpainuvimmista hetkistä on ollut ensimmäinen työpäiväni, joka alkoi kahden muun trainee-kokelaan kanssa firman kesäpäivillä. Reissusta jäi vaihtelevan paljon muistoja, mutta päällimmäisenä tulee ehkä
fiilis siitä, että jo ensimmäisenä päivänä tunsi löytäneensä sellaisen työpaikan, jossa on “kotona” ja voi olla oma itsensä.
Cubiqilla on muutenkin hyvä tekemisen meininki. Yleisesti Cubiqilla ihmiset puhaltavat yhteen hiileen eikä ole sellaista turhaa kyräilyä, että toisten onnistumiset ovat itseltä pois, vaan toimitaan siten, että projekteista ja töistä saadaan laadukkaita lopputuloksia, yksin tai yhdessä. Oli kyse sitten työasioista tai vapaa-ajasta, meillä autetaan kaveria mäessä, kunhan vaan osaa (ja kehtaa) kysyä! Meillä myös oikeasti pyritään kuuntelemaan työntekijöiden mielipiteitä siitä, miten asioita voidaan kehittää ja ylläpitää työhyvinvointia.
Vastapainoa työhöni tuo urheilu. Päälajini on ultimate, mutta myös salilla käynti ja lenkkeily, tenniksen peluu ja vaellusretket kuuluvat vapaa-ajan aktiviteetteihini. Pelailen myös tietokonepelejä, katson dekkari- ja fantasiasarjoja ja kuuntelen musiikkia.

Muut uratarinat
Muut uratarinat
Priitta Vallivaara
Data Engineer
Phuoc Tran Minh
Lead Consultant
Markku Vahter
Lead Consultant
Santeri Kuusisto
Consultant