Cubiqin Kesäpäivät järjestettiin tänä vuonna Kotkassa 14.6.-15.6. Yhden yön reissuun mahtui kuukausipalaverin lisäksi myös huimapäistä koskenlaskua, saunomista, uusiin työntekijöihin tutustumista sekä yhdet jäähyväiset.

Yhdessä päin tyrskyjä

Kesäpäivät käynnistettiin perjantaiaamuna yhteisellä bussimatkalla Kotkaan. Päivän aktiviteetit alkoivat vauhdikkaasti koskenlaskulla, jonka käytännön toteutuksesta vastasivat Eramys Keisarin Kosket Oy:n ammattitaitoiset oppaat. Laskimme kolmella 10:n hengen kumiveneellä Kultaa-Laajakoski-reitin, joka sisältää kolme kuohuvaa koskea. Loukkaantuneet puolestaan pitivät joen rannalla urhoollisesti pystyssä asiakkaillemme suunnattua tukipalveluiden päivystystä.

Henkilöstön uudet tuulet

Meille on kertynyt reilun kolmen vuoden aikana mahtavia ihmisiä töihin. Meillä ihmiset viihtyvät aidosti keskenään, ja panostammekin paljon yhdessä tekemiseen. Siksi halusimme kesäpäiville ehdottomasti mukaan myös kolme uutta Class Cubiq -traineetamme: Linnean, Robinin ja Timon. Iloksemme kaikki kolme vastasivat kutsuun “kyllä” ja saapuivat perjantaiaamuna matkakasseineen Cubiqin toimistolle. Uskomme, että mukaan ottaminen heti Cubiq-uran alkumetreillä on tärkeä osa sekä työhyvinvointia että tulevaa tiimityöskentelyä, joka toimii yhtenä yrityksemme kulmakivenä.

Tiimimme huikeus näkyy myös asiakasprojekteissa. Vuoden asiakasprojekti -palkinto jaettiin kuukausipalaverin yhteydessä Olvi-tiimille, joka on työskennellyt ahkerasti viime aikoina räätälöidyn web-ohjelmiston parissa. Tiimi on osoittanut esimerkillistä kommunikointia sekä asiakkaan että kolmansien osapuolien suuntaan sekä nopeaa reagointia muuttuneisiin tarpeisiin. Lisäksi tiimi on ansioitunut joustavassa muutoksenhallinnassa ja projektinohjauksessa. Hienoa työtä Marika, Jani ja Mikko!

 

 

Tiimihengen loistaessa vahvana on yhdestä joukkuepelaajasta luopuminen aina vaikeaa. Kesäpäivillä jouduimme jättämään jäähyväiset palvelutiimin Teemu Virtaselle. Teemu on ollut keskeinen toimija Cubiqilla perustaen käytännössä koko nykyisen AMS-tiimin. Jäämme kaipaamaan Teemun raudanlujaa osaamista ja rauhoittavaa läsnäoloa mutta toivotamme samalla onnea uusiin haasteisiin. Kiitos panoksestasi Cubiqin kehittämiseen!

 

Heinäkuussa Cubiqin toimistolla päivystää noin kymmenen hengen tiimi, ja työt jatkuvat täydellä vahvistuksella elo-syyskuun vaihteessa. Toivotamme kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja muille lukijoille aurinkoista lomakautta!